10 kohdan opas lehti-ilmoitukselle

Opas sopii sekä ilmoitusvalmistusta tekevälle kuin palvelua tilaavalle.

Seuraavassa käydään läpi asioita, joita tulee huomioida, kun ollaan tekemässä tai teettämässä ilmoitusta painettuun lehteen tai muuhun painettuun julkaisuun. Tämä lyhyt opas keskittyy enemmän ilmoitusvalmistukseen kuin suunnitteluun. Nämä kaksi asiaa on hyvä osata erottaa toisistaan. Suunnittelua on kaikki jota ei ole jo määritelty esimerkiksi graafisessa ohjeistossa sekä sisällön suunnitteleminen ja tuottamien tekstin tai kuvia osalta. Valmistuksessa tulee siis olla sisältö valmiina sekä ohjeistus kirjasinten ja värien käyttöön.

Olet sitten tekemässä ilmoitusta itse tai antamassa toimeksiantoa, seuraavat vaiheet käydään tavalla tai toisella läpi, kun ilmoitus tehdään oikein.

1. Selvitä itsellesi tai kerro ilmoituksen valmistajalle mihin julkaisuun ilmoitus tulee, milloin on ilmoituksen jättöpäivä (deadline, DL) ja milloin lehti ilmestyy. Mihin aineisto toimitetaan ja onko varauksella jokin tunnus.

2. Varmista että sinulla on tiedossa ilmoituksen mitat millimetreinä, ensin leveys mainittuna ja sitten korkeus. Esimerkiksi 100mm x 150mm tai tarkemmin ilmoitettuna leveys 100mm, korkeus 150mm. Näin ilmoituksen valmistaja ei vahingossakaan tee ilmoitus väärään kokoon tai muotoon. Selvitä myös tarvitaanko ilmoitukseen leikkausvarat. Leikkausvarat tarvitaan usein puolensivun tai kokosivun ilmoituksiin, kun kyseessä on aikakausimedia.

3. Sitten ilmoituksen sisältö eli niin sanottu käsikirjoitus sekä leiska. Nämä voi myös teettää mutta se ei ole enää ilmoituksen valmistamista, se on suunnittelua. Joten jos haluat teettää ilmoituksen tulee sinun tehdä itse käsikirjoitus sisällöstä, mitä haluat että ilmoituksessa mainitaan. Myös leiska, eli ohjeistus siitä miten tekstin osat, kuva ja logot ilmoitukseen sijoitellaan tulee mainita. Tästä voi myös piirtää vaikka paperille kuvan. Kaikki helpottaa ilmoituksen valmistajan työtä kun olet valmiiksi miettinyt esim kuvan ja otsikon paikat.

4. Kuvat, niiden tulee olla laadultaan tarpeeksi suuria, jotta niiden resoluutio, eli tarkkuus, riittää painettuun julkaisuun. Nettikuvat harvoin ovat tarpeeksi isoja. Nettikuvien värimääritykset ovat ainakin väärin, joten painokelpoisia ne eivät missään tapauksessa ole. Kuvien sävyissä ja värimäärityksissä tulee myös ottaa huomioon, julkaistaanko ilmoitus pinnoitetulla paperilla vai esim sanomalehtipaperilla.

Lisäksi, kun valitset kuvia ota huomioon kuvan suunta. Pysty kuvaa on vaikea sommitella vaaka malliseen ilmoitukseen ja sama toisin päin.

5. Tekstiä suunnitellessasi huomio minkä kokoisen ilmoituksen olet varannut. Yhteen ilmoitukseen ei kannata laittaa liikaa asiaa, täyteen tekstiä ahdettua ilmoitusta ei kukaan lue. Jos teksi on liian pientä, sitä on myös vaikea lukea. Keskity yhteen tai kahteen pääasiaan ja pyri käyttämään mahdollisimman vähän sanoja. Jos sinulla on paljon sanottavaa, ohjaa asiakas vakka verkkosivuille jossa kerrot asiasta enemmän.

6. Ilmoituksen sisältöön kuuluu myös yhteystiedot. Tässä on hyvä miettiä mitä tietoja on tarpeellista kyseiseen ilmoitukseen laittaa. Riittääkö pelkkä verkko-osoite tai puhelin numero vai tarvitaanko myös katuosoite. Yrityksen, tuotteen tai molempien logot tulee toimittaa vektori-muodossa cmyk-värimääritetyinä. Paras tiedostomuoto on PDF tai EPS.

7. Nyt kasassa pitäisikin olla tarvittavat tiedot ja sisältö sekä aineisto ilmoituksen valmistukseen. Aineiston sommittelussa on hyvä ottaa huomioon sisällön tärkeysjärjestys. Mitä halutaan korostaa tai millä halutaan herättää huomio. Sommittelulla ja sisällön järjestyksellä on siis valtava merkitys siinä, miten ilmoituksesi huomataan ja miten sitä luetaan.

8. Kun ilmoitus on tehty valmiiksi, siitä toimitetaan sähköinen tarkistusvedos asiakkaalle. Asiakkaan tulee lukea ja katsoa ilmoitus tarkasti, sillä tämän vedoksen jälkeen ilmoitusta ei voida enää muuttaa tai korjata. Kun vedos on tarkistettu, se hyväksytään ja ilmoituksen valmistajalle annetaan lupa toimittaa painkelpoinen aineisto sovittuun osoitteeseen joko asiakkaalle tai mediaan, jossa ilmoitus julkaistaan.

9. Ilmoituksen valmistaja tekee nyt viimeiset muutokset, konvertoi tekstit, varmistaa kuvien laadun ja värimääritykset valitun median vaatimusten mukaan.

10. Jäljellä on enää aineiston tulostaminen PDF-tiedostoksi median vaatimusten mukaisesti. Tässä vaiheessa tulee huomioida leikkausvarat ja mahdolliset painolta saadut asetukset. Leikkausvarat tulee osata määrittää myös työvaiheessa, mikäli niitä on alun ohjeissa vaadittu. Sitten valmis aineisto toimitetaan painoon tai lehteen, kohdassa 1. saatuun osoitteeseen.

Joissakin tapauksissa voit pyytää lehdestä ns tarkistuskappaleen. Tällöin saat itsellesi painetun kappaleen julkaisusta ilmoituksen painojäljen tarkistusta varten.

Jaa artikkeli kaverillesi!

Lue muita kirjoituksia